Sinun Hammashoiva Oy on hammaslääkäreiden Pirjo Juuselan ja Juha Kirjalan yhdessä omistama yritys. Hammashoiva avasi ensimmäisen hammaslääkärin vastaanoton Laihialle vuonna 2017. Vuonna 2025 Hammashoivalla on vastaanottoja jo yhteensä kuudella paikkakunnalla, jonka lisäksi sillä on Seinäjoella toimiva hammaslaboratorio.
Yrittäjillä riittää työtä ja vastuuta ympäri vuoden. Mistä yrittäjä kampeaa voimansa haastavina hetkinä ja miksi yrittäjyys tuntuu edelleen hyvältä? Näihin kysymyksiin vastasi Hammashoivan toinen omistajista Pirjo Juusela.
”Hyvää mieltä saa siitä, että asiat menevät toivottuun suuntaan”
Yrittäjyys tuo hyvää mieltä silloin, kun voi aidosti vaikuttaa omaan työympäristöönsä – ja nähdä, että työntekijöiden esittämät parannusehdotukset toteutuvat käytännössä. On palkitsevaa huomata, että omilla päätöksillä on merkitystä.
Yhteistyö ja luotettavat ihmiset kannattelevat haastavina hetkinä
Vaikeina hetkinä eteenpäin kantaa ennen kaikkea toimiva yhteistyö. Kun yhtiökumppanin, työkavereiden ja yhteistyökumppanien kanssa puhalletaan yhteen hiileen, haasteet muuttuvat mahdollisuuksiksi.
Kasvun opit
Kasvun myötä on opittu, ettei menestystä voi rakentaa kopioimalla muiden mallia. On tärkeää löytää se oma juttu, tunnistaa omat vahvuudet ja uskoa niihin – ja ennen kaikkea tukea niitä rohkeasti.
”Nauti saavutuksista ja hanki ympärillesi osaajia!”
Yrittäjyys on hieno asia, mutta sen ei kannata antaa uuvuttaa itseään. On tärkeää löytää ympärilleen ihmisiä ja tekijöitä, joihin voi luottaa. Kaikkea ei tarvitse eikä kannata tehdä itse, vaan osa töistä kannattaa teettää oman alansa ammattilaisilla.
Kun pieniin asioihin ei takerru liikaa, voi katseen pitää paremmin isommassa kuvassa. Siskojakin kannattaa kuunnella, sillä heiltä voi saada välillä hyviä vinkkejä! Näistä hyvänä esimerkkinä siskoni antama neu vo: saavutuksista saa ja pitää palkita myös itseään. Tätä neuvoa pyrin noudattamaan myös arjen keskellä.
Hyvää Yrittäjän Päivää kaikille yrittäjille!
